Mariela Sarkima Beauty Brunch at Klaus K


posted by Tippytoes on ,

2 comments


Viime lauantaina Klaus K:n Ilmatar -ravintola muistutti surisevaa mehiläispesää: kuohuviinilasien kilistely, nauru ja iloinen puheensorina valtasivat tilan, kuin ne olisivat olleet osa sisustusta. Joka puolella touhusi kauniita, tyylikkäitä naisia, joilla oli kirkkaaksi punatut huulet! Oli aika toivottaa ensimmäinen Beauty Brunch -kauneusbrunssi tervetulleeksi ihastuttavan Mariela Sarkiman johdolla! 


Katselemalla kauneusbrunssin tunnelmaa ja ihmisten viihtyvyyttä, pystyi kuka tahansa huomaamaan, että tämä oli huikea menestys ja näitä tullaan varmasti näkemään tulevaisuudessa! Kysyin Marielalta, mistä tämä kaikki sai alkunsa: "Olen järjestänyt vastaavia naisten hemmotteluita omille ystävilleni useammankin kerran. Meillä on 13 tytön kaveriryhmä "Sika Ihanat Kissat", joita olen hemmotellut. Olen aina haaveillut, että jonain päivänä hemmottelisin muitakin, ja Beauty Brunch oli nyt ensimmäinen kerta. Tiesin Klaus K:n muotibrunsseista ja päätin kysäistä Mialta viime kevään Huippiksen ekan jakson kuvausten tiimellyksessä, että olisiko Klaus K:lla kiinnostusta kokeilla myös kauneusbrunssia! Tutustuin Miaan siis Suomen Huippumalli Haussa -ohjelman yhteydessä. Toimin Huippiksessa koko viime kevään tehtäväkoordinaattorina, eli suunnittelin ja organisoin mallikokelaiden opetus-, haaste- ja kuvaustehtävät. Ensimmäinen suunnittelemani koitos oli tuo Bootcamp -leiri, josta valittiin taloon finalistit. Anne Kukkohovi on Mian hyvä ystävä ja hän yhdisti meidät. Yhteistyö oli saumatonta ja todella hedelmällistä aivan ensi metreistä lähtien!" Klaus K:n operatiivinen johtaja Mia Cederberg-Skvorc toivotti brunssivieraat lämpimästi tervetulleeksi valloittavalla hymyllään.  Katselin matkan päästä, kun Mia tarjoutui ottamaan vieraiden takkeja naulakolla. Pudistelin päätäni käsi suuni edessä. Yritin pidätellä naurua, jotten olisi vaikuttanut sekopäiseltä yksinnaurajalta (tiedätte varmaan ihmistyypin), sillä moni ei ehkä olisi arvannut, mikä minua nauratti. Jollain tavalla Klaus K:n luonne kiteytyi tuolla Mian pienellä eleellä. Tuskin kovin monessa hotellissa voi nähdä vastaavaa. 
  
 

Marielan Cailapille suunnittelemat mintunvihreät siveltimet koristivat meikkipöytiä hotellin aulassa. Brunssivieraat pääsivät osallistumaan arvontaan, jonka palkintoina oli mm. Cailap by Mariela Sarkima -sivellinsetti, hemmotteluilta Marielan meikattavana kolmelle, paperikassillinen Maybellinen ja L'Oréalin meikkejä, Marielan kirjoittama Make Up Bible -kirja sekä yö Katja Tukiaisen Tivoli -sviitissä Klaus K:ssa



Brunssivieraat pääsivät istahtamaan meikattavaksi Lancômen meikkitaiteilija Sara Murron sekä Mariela Sarkiman omien Maker Academyn oppilaiden hoiviin. Ilmattaren pitkä, lasinen sivupöytä oli muunnettu Essien kynsilakkastudioksi, missä sai halutessaan käydä pikamanikyyrissä ja lakkauttamassa kynnet haluamallaan Essien kynsilakalla.


Mariela oli itse valinnut brunssilla tarjottavan menun antimet. Makumaailmassa oli vahvasti läsnä Barcelona, joka on lähellä Marielan sydäntä. Hän kertoo asuneensa ja työskennelleensä kaupungissa v.2001-2010 kampaajana sekä tarjoilijana Hard Rock Café:ssa:"Käymme mieheni kanssa usein toisessa kotikaupungissani Barcelonassa hengähtämässä pitkiä viikonloppuja. Harrastan hotelleita, asumme melkein aina vähintään kahdessa matkamme aikana! Käyn eri hotelleissa kuvaamassa niitä ja nautiskelemassa niiden ihanasta tunnelmasta." 

Klaus K:n Ilmattaressa on aiemminkin järjestetty teemabrunsseja, ns. Fashion Brunch -muotibrunsseja. Suunnittelijat Jukka Rintala, Minna Parikka, Samuji, Jasmin Santanen, Mert Otsamo, Katri Niskanen ja Mirkka Metsola ovat kukin pitäneet oman brunssinsa. 




Marielan aviomiehellä, Oskari Sarkimalla sattui olemaan syntymäpäivät lauantaina, hän otti kamerallaan kuvia brunssista. Oskari vaikutti todella herttaiselta, jalat maassa -tyyppiseltä kaverilta, aivan kuten vaimonsakin. Kävi hieman sääliksi, mies viettämässä syntymäpäiviään meikkien ja kynsilakkojen keskellä - ei varmaan kovin monen miehen unelmasynttärit. Oskaria ei silti tuntunut ollenkaan haittaavan, hän katseli ihaillen vaimoaan, kun tämä toivotti brunssivieraat tervetulleiksi. Mietin mielessäni, että toivottavasti Mariela on järjestänyt miehelleen jotain ihanaa, sillä mies todella ansaitsisi sen! Helpotuksekseni Mariela vastasi: "Mieheni täytti lauantaina 32v. Hän sai aamulla ennen brunssia lahjat ja illallista söimme veljeni ja tämän vaimon kanssa (Klaus K:n)Toscaninissa. Mia oli myös varannut meille huoneen, joten Klaus K:ssa olimme seuraavaan aamuun asti." 




 
Klaus K on todella tärkeä ja tunteita herättävä paikka minulle, siksi on aina mielenkiintoista kysyä, mitä se merkitsee jollekkin toiselle. Tältä kysymykseltä Marielakaan ei välttynyt: "Rakastan elämyksiä, hemmottelua ja ihania kokemuksia. Klaus K on ollut tärkeä paikka monellakin tapaa: Toscanini on yksi suosikkiravintoloistamme ja olemme kerran myös jääneet hotelliin ex tempore yöksi illallisen jälkeen (vaikka asumme keskustassa!). Kävelin vastaanottoon kysymään, josko saisimme huoneen hyvään hintaan, jos jäämme suoraan illalliselta nukkumaan. Kyllä kannatti, ihan vaan aamiaisen takia! Mies yllättyi iloisesti, kun palasin pöytään huoneen avain kädessä. Olen myös ostanut vanhemmilleni lahjaksi Urban Getaway-paketin. Annoin heille salaperäiset ohjeet saapua osoitteeseen Bulevardi 2, pikkumatkalaukut pakattuna. Minä ja mieheni odotimme Ahjossa kuohuviinien kanssa. Äiti ja isä saivat kerrankin nauttia kotikaupungistaan turisteina. He kävivät shoppailemassa, leffassa ja nauttivat Toscaninissa illallisen. Me tietenkin puikahdimme heidän kanssaan aamiaiselle, jonka jälkeen vein äidin Helsinki Day Spa'han hemmoteltavaksi.

Omat polttarini päättyivät myös Klaus K:hon, jossa mieheni oli odottamassa pyjaman ja David Attenborough:n luontodokumenttiläjän kanssa! Täydellistä! Vietin myös viimeisen yöni neiti Sarkimana Klaus K:n sviitissä yhdessä kaasoni kanssa. Aamulla kävimme rauhassa syömässä, jonka jälkeen sviitti muuttui salongiksi! Kahdeksan meikkaaja-, kampaaja- ja manikyristikollegaani vallottivat tilat ja kaunistivat häävieraitamme upeiksi! Menimme siis naimisiin uudenvuodenaattona, joten salongin "ajanvarauskirja" täyttyi jo samalla, kun hääkutsut lähtivät. Tämän idean keksin siitä, että kaikki naisvieraat olivat kauhuissaan, että kuka heidät nyt kaunistaa, kun itselläni on "vähän muuta tekemistä"! Onneksi puhelimeni on täynnä osaavien kollegoiden numeroita ja he tulivat ilomielin apuun! Se oli ihana päivä. 
Meidän hääseuruetta oli Klaus K:ssa muistaakseni 23 hotellihuoneellista viime uutenavuotena. Jatkot olivat tietenkin Ahjossa ja aamulla kokoonnuimme kaikki silmät sikkurassa aamiaiselle. Oli ihanaa, että häähumu kesti 24 tuntia, nimittäin morsiamena itse juhlasta ei ehdi niinkään nauttia. Tai siis toki ehtii, mutta aika vaan lentää siivillä! Nyt sain olla ystävieni ja sukulaisteni kanssa kokonaisen vuorokauden rakkaassa ympäristössä, eli TÄYDELLINEN PÄIVÄ! 
Näen Klaus K:n juuri sellaisena paikkana, jollaisen itse perustaisin, jos olisin hotellialalla. Itse asiassa olemme suunnitelleet pöytälaatikkoon ystäväni ja mm. Make Up Bible -kirjani tuottajan, Tytti-Lotta Ojalan kanssa tällaisen elämyshotellin. Lupasin (hotellin johtaja) Marcille kaivaa vuosia vanhat suunnitelmat jostain, sillä niihin kirjasimme juuri tapahtumia, brunsseja, ihania elämyksiä, joista suomalaisten ja tänne tulevien turistien pitäisi päästä nauttimaan enemmän. Olenkin tosi innoissani, kun Klaus K Livingroom-konsepti pääsee todenteolla vauhtiin! Voit vaan arvata, missä tulen pitämään kaikki palaverini ja after work-hetkeni helmikuusta eteenpäin!"


En juurikaan tiennyt Marielasta paljoa. Olin lukenut hänen blogiaan ja nähnyt hänen esiintyvän Suomen Huippumalli Haussa -ohjelmassa, mutta en ollut päässyt kulissien taakse, näkemään kuka Mariela oikeastaan onkaan. Huomasin brunssin aikana, miten hyvä hän on ihmisten kanssa, kuinka luonteva esiintyjä hän onkaan. Havahduin jopa kysymään itseltäni "Miksi pidän Marielasta näin paljon?". Hän on kuin jokaisen isosisko, joka paljastaa salaisuuksia kauneudenhoitoon liittyen. Brunssille oli tullut muutamia toimittajia, jotka pitivät Marielan toisinaan kiireisenä haastatteluillaan. En halunnut häiritä häntä siinä tohinassa, vaan kävin esittäytymässä pikaisesti ja laitoin myöhemmin hänelle sähköpostiin muutamia kysymyksiä, joihin hän voisi rauhassa vastailla, kun siihen tulisi sopiva hetki. Sain vastauksen erittäin nopeasti, eikä siinä vielä kaikki. Hän oli todella nähnyt vaivaa, miettinyt vastauksiaan huolella ja eläytynyt täysillä, kolmen A4-arkin verran! 

Minua alkoi kiinnostaa, onko Mariela aina tiennyt haluavansa tähän ammattiin, sillä hän näyttää sopivan siihen täydellisesti. "Olen käynyt Kallion ilmaisutaidon lukion ja luulin päätyväni Teatterikorkeakouluun, kuten kaikki muutkin Kalliolaiset. Kirjoitin ja valokuvasin lukion ajan Suomen Lukiolaisten liiton lehteen. Syksyllä 1997 päätoimittaja pyysi minua tekemään syysmuotijutun. Olin seurannut kotimaisia naistenlehtiä ja tiesin, että piti hommata mallit, sponssimeikit ja hiukset + lainata vaatteet. Näin siis tein. Meikkasin, stailasin, valokuvasin ja kirjoitin jutun itse, eli voisi sanoa, että tuotin silloin 17-vuotiaana ensimmäisen oman muoti/kauneusjuttuni. Sinä viikonloppuna koin todellisen ahaa-elämyksen, ja ymmärsin, että haluankin ehdottomasti kameran taakse! Pyrin tammikuussa 1998 kaikkiin Helsingin meikkikouluihin ja pääsin niihin myös sisään. Valitsin Makerin, koska silloinen rehtori + opettajakunta vakuutti minut ammattitaidollaan. Nykyään siis opetan itse Maker Academyssä ja teen myös edelleen yhteistyötä rehtorini kanssa, joka toimii nykyään Make Up Forever-meikkisarjan maahantuojana.
Hauska sattuma oli ehkä se, että paras ystäväni toimi mallina kuvauksissa. Hän saapui paikalle, ja oli saanut edellisenä yönä kamalan allergiakohtauksen niin, että hänen silmänsä punoittivat, eikä niihin voinut koskea. Hätä keinot keksii! Onneksi sinä syksynä oli muotia pitää jättimäisiä aurinkolaseja! Ne nokalla ystäväni Paula urheasti poseerasi kameralleni Tuomarinkylän kartanon puistossa ja pelloilla nokka heinänuhasta valuen! Kuvat ja tuo lehti ovat edelleen tallessa! 
Tuosta päivästä lähtien olen tiennyt, että haluan työskennellä muodin ja kauneuden parissa. Olen aina miettinyt, että apua, tuleeko jonain päivänä vastaan tilanne, että totaalikyllästyn ammattiini! No eipä ole tullut, sillä nykyään, 13 vuoden meikkaaja-kampaajan uran jälkeen olen päässyt työskentelemään tosi monipuolisesti muodin ja kauneuden parissa. Hyvä esimerkki on tuo Huippiksen tehtäväkoordinointi, tai vaikkapa viime lauantain kauneusbrunssi. Nykyään käyntikortissani lukeekin Beauty Producer, kauneustuottaja!
Unelmani on päästä tuottamaan lisää kauneus- ja muitakin elämyksiä. Haluan jakaa tietoani ja taitojani niin, että niistä olisi hyötyä mahdollisimman monelle. Haluan inspiroida ja rohkaista ihmisiä nauttimaan elämästä monitasoisesti. Haluan tuottaa hyvää maailmaan (olipas hipisti sanottu)! Tästä syystä kirja, blogit, siveltimet, tv-ohjelmat, yms. Haluan tarjota apuvälineitä arjen harmaudesta selviytymiseen omasta kauneusnäkökulmastani."



Brunssin lopuksi vieraita odotti autokyyti Sokos -tavarataloon, mistä saattoi löytää Marielan kokoaman joukon meikkejä, jotka joka naisella kuuluisi meikkipussissaan olla. Jokainen sai myös mukaansa goodie bagin, josta löytyi mm. Lancômen Rouge In Love -huulipuna, Essien kynsilakka ja paljon muuta pientä kivaa!


Last Saturday, Ilmatar, the restaurant in the design hotel Klaus K resembled a buzzing beehive: the tinkling of glasses of sparkling wine, laughter and joyous buzz of conversation took over the space as if they were all a part of the décor. Beautiful, stylish women with bright red lips were bustling all around the restaurant! It was time to welcome the first Beauty Brunch with the lovely Mariela Sarkima!


By observing the atmosphere of the Beauty Brunch and the guests’ coziness, anyone could have noticed that the event was a huge success and that it most likely will be the first of many yet to come! I asked Mariela how all this began: “I have organized similar women’s pampering events for my friends numerous times. We have a group of 13 friends, “Sika Ihanat Kissat” (Super Fabulous Cats), whom I have pampered. I have always dreamed of giving this lovely experience to others as well, and Beauty Brunch was the first time to do this. I knew about Klaus K’s fashion brunches and I decided to ask Mia during the shooting of the first episode of Finland’s Next Top Model last spring, if Klaus K would be interested in organizing a beauty brunch. That’s how I met and got to know Mia. I was the coordinator for the show last spring and my job was to plan and organize all the challenges and photo shoots for the model contestants. The first challenge for me was to organize the Boot camp where the finalists where chosen. Anne Kukkohovi is a close friend of Mia’s and she was the one who introduced us. Our collaboration was seamless and bore fruit straight from the get-go!” Mia Cederberg-Skvorc, the Director of Operations of Klaus K, warmly welcomed the brunch guests with her winning smile. I watched from a distance as Mia offered to take the guests’ coats by the coatroom. I shook my head with my hand in front of my mouth. I tried to hold my laugh so that I wouldn’t have seemed as a crazy person laughing alone (you probably know the type of person), because not many would have guessed what was making me laugh. In some way, the nature of Klaus K was crystallized with Mia’s small gesture. I doubt that you can witness the same thing happening in that many other hotels.

Mint green brushes designed by Mariela for Cailap decorated the make-up tables in the hotel lobby. The brunch guests got to participate in a raffle with prizes such as a Cailap by Mariela Sarkima brush set, a pampering evening with Mariela for three, a bag of make-up from Maybelline and L’Oréal, Mariela’s book Make Up Bible, and a night at the Katja Tukiainen suite at Klaus K.

The brunch guests had the chance to get their make-up done by Lancôme’s make-up artist, Sara Murto, and by Mariela Sarkima’s own Maker Academy students. The long, glass side table at Ilmatar had been transformed into a nail polish studio by Essie, where you could get a quick manicure and get your nails done with Essie nail polish of your choice.  

Mariela had chosen the menu served at the brunch. Barcelona was strongly present in the flavors of the food, as the city is close to Mariela’s heart. She told she lived and worked in Barcelona from 2001 to 2010 as a hairdresser and as a waitress at the Hard Rock Café: “My husband and I often visit my second hometown Barcelona for extended weekends to relax. I have a hobby of trying out different hotels, so we almost always stay at least in two different hotels during our trips! I go to different hotels to photograph them and to enjoy their lovely atmosphere.”  

There have been theme brunches at Klaus K’s Ilmatar previously as well, events called Fashion Brunch. Designers such as Jukka Rintala, Minna Parikka, Samuji, Jasmin Santanen, Mert Otsamo, Katri Niskanen and Mirkka Metsola have all held their own brunches at Klaus K.

Mariela’s husband, Oskari Sarkima, happened to have his birthday on Saturday, and he took photos at the brunch. Oskari seemed like a really sweet, down to earth kind of guy, just like his wife. I felt a bit sorry for him, a man spending his birthday surrounded with make-up and nail polish − not a dream birthday for most men. However, Oskari didn’t seem to mind this at all, he watched his wife with admiration as she welcomed the brunch guests. I was hoping in my mind that hopefully Mariela had organized something wonderful for her husband, since he really deserved it! To my relief, Mariela replied: “My husband turned 32 today. He got gifts before the brunch and tonight we are going to have dinner with my brother and his wife at Toscanini, the Italian restaurant at Klaus K. Mia has also reserved a room for us at the hotel, so we will be at Klaus K until tomorrow morning”.

Klaus K is a really important and emotional place for me; therefore it is always interesting to ask others what the hotel means to them. I asked Mariela this question as well: “I love experiences and pampering. Klaus K has been an important place in many ways: Toscanini is one our favorite restaurants and once we stayed totally ex tempore the night at the hotel after dinner even though we live downtown! I walked to the reception desk to ask whether we could get a room for a good price if we stayed in after our dinner. And it was worth it, even just for the breakfast! My husband was delightfully surprised when I returned to our table with a hotel room key in my hand. I have also bought the Urban Getaway package for my parents as a gift. I gave them mysterious instructions to arrive at the address, Bulevardi 2, with their small suitcases packed. My husband and I awaited them at Ahjo with sparkling wine. For once my mother and father had the chance to enjoy their home city as tourists. They went shopping, to the movies and enjoyed dinner at Toscanini. Of course my husband and I joined them for breakfast, after which I took my mother to Helsinki Day Spa for indulgence. My bachelorette party ended at Klaus K, where my husband was waiting for me in his pajamas and a pile of nature documents by David Attenborough! Perfect! I also spent my last night as miss Sarkima at a Klaus K suite with my maid of honor. The next morning we went to eat breakfast, after which the suite turned into a parlor! Eight make-up, hairdresser and manicurist colleagues of mine took over the suite and beautified our wedding guests! We got married on New Year’s Eve, so the parlor was fully booked as soon as the wedding invitations were sent. I came up with this idea, as all the female guests were terrified about who would beautify them for my wedding, since I was “occupied with other matters”. Thankfully, my mobile phone is full of numbers of skillful colleagues who were happy to help! It was a wonderful day. I recall that Klaus K was accommodating 23 roomfuls of our wedding entourage last New Year’s Eve. The after party was naturally at Ahjo and the next morning we all gathered for breakfast. It was wonderful that the wedding festivities lasted for 24 hours, since as the bride you don’t have that much time to really enjoy the wedding ceremony. Or of course you have time to enjoy it, time just flies by so fast! I got the chance to be with my friends and family for a whole day in a beloved environment, so it was a PERFECT DAY! I see Klaus K as just the kind of place that I would establish, if I were in the hotel business. As a matter of fact, we have planned this kind of hotel with my friend and producer of my book Make Up Bible, Tytti-Lotta Ojala. I promised Marc, the general manager of Klaus K, that I would dig up those old plans, because in those plans we had written down the events, brunches and lovely experiences that Finns and tourists visiting Helsinki should be able to enjoy more. That’s why I am really thrilled about the launching of the Living Room concept at Klaus K. You can only guess where I am going to hold all my meetings and after work moments come February!”   

I really didn’t know very much about Mariela before the brunch. I had read her blog and seen her appear on Finland’s Next Top Model. But I hadn’t been behind the scenes to see who Mariela really is. During brunch I noticed how good she is with people and how natural a performer she is. I even noticed asking myself why do I like Mariela this much. It's easy! She is like a big sister who reveals secrets concerning beauty care. A few reporters had also showed up at the brunch and they kept Mariela busy at times with their interviews. I did not want to disturb her as she was quite busy, so I went to quickly introduce myself and sent her an email with a few questions later to which she could reply in peace when she had more time. She replied to my email quickly and that’s not all. She had really put in effort to her answers with three full A4 sheets!

I was starting to get interested whether Mariela had always known she wanted to be in this profession, since it seemed it was the perfect job for her. “I went to Kallio high school of arts and I thought I would end up studying at the Theatre Academy Helsinki just like everybody else from our high school. While I was in high school, I wrote and photographed for the national high school student magazine. In the autumn of 1997, the editor-in-chief asked me to do a piece on fall fashion. I had followed Finnish women’s magazines and I knew that I had to acquire models, sponsored make-up and hair and to borrow clothes. And that’s what I did. I made up, styled and photographed the models as well as wrote the story myself. You could say I then produced my first very own fashion/beauty event at the age of 17. That weekend I had a real moment of clarity and I understood that I absolutely wanted to be behind the camera! In January 1998 I applied to every make-up school in Helsinki and I got accepted to each of them. I chose the Maker Academy because the principal and faculty of that time convinced me with their expertise.  Today, I teach at the Maker Academy myself and I also still collaborate with my former principal who nowadays is the distributor of Make Up Forever in Finland. A funny coincidence was probably that my best friend was the model at shoot for my high school magazine article. She arrived at the set with her eyes sour and red because she had had a terrible allergic reaction the previous night. Where there is a will, there is way! Fortunately huge sunglasses were in that fall! With those sunglasses on and with a runny nose due to hay fever, my friend Paula bravely posed for my camera at parks and fields of Tuomarinkylä mansion! I still have those photos and that magazine! From that day on, I knew I wanted to work in fashion and beauty. I have always wondered that will there be a day that I totally lose interest in my profession. That day hasn’t come in the past 13 years as a make-up artist and hairdresser. I have had the opportunity to work extensively in the fashion and beauty industry. Good examples are the coordination of Finland’s Next Top Model and the organizing of the Beauty Brunch. Nowadays, my business card reads Beauty Producer! My dream is to produce more beauty experiences and others as well. I want to share my knowledge and skills so that they benefit as many people as possible. I want to inspire and encourage people to enjoy life in multiple levels. I want to bring joy to the world (what a hippy thing to say)! This is why I have written a book; write my blog, designed brushes, coordinated events on TV shows etc. I want to give tools to survive everyday gloominess from my own beauty point of view.”

After the brunch, the guests were offered a car ride to the department store Sokos, where you could find a set of make-up that every woman should have in her make-up bag put together by Mariela. All the guests also received a goodie bag which had inside, for example, Lancôme’s Rouge In Love lipstick, a nail polish by Essie and all kinds of little fun things!

2 comments

Leave a Reply

Powered by Blogger.